...Ja tähän se loppuu

Jo pian ensimmäisen julkaisuni jälkeen osasin aavistaa, että blogistani tulisi ainakin nimensä mukainen. Ei siinä sinänsä valittamista, että teemana kaaos on ollut huomattavan läheinen, etenkin näin kouluvuoden ehtoota kohden. Koko blogin kirjoittaminen on ollut mukavaa, mutta joskus hiukan pakkopullan tuntuista, kun inspistä ei vaan ollut. Työ on myös onnistunut suhteellisen hyvin, ainakin omalla mittapuullani. Olen jopa huomannut kehittyväni, etenkin arvostelujen ja pohdintojen kirjoittamisessa, joista kumpikaan ei tosiaankaan ole omaa alaani.

Blogimuotoinen päättötyö on tuntunut kiintoisalta kokeilulta, joka voi toimia jatkossa seuraavillekkin luokille. Jos työ ei olisi ollut blogin muodossa olisi työni varmaan ollut vielä köykäisemmän näköistä kuin tämä. Ja itse olen huomannut ihmisten blogien näyttävän vain toinen toistaan persoonallisemmilta, joka oli todellisen upeaa.

Omista postauksistani suurin onnistuminen on ehkä pikku tarinani. Muistatteko sen jossa on Edgar ja se kirja? Siinä on jotain josta minä itse pidän. Varmaankin tietynlainen kieli. Niin se. Isoimpana floppina näen kuvan tulkinnan. Ei tosiaan minun juttuni tuollainen. Ja tuo kyseinen näyttää vain vajaalta.

Kaaos... Se sana, joka vaan putkahti mieleeni juuri ennen blogien kirjoittamisen aloittamista on nyt pyörinyt meikäpojan mielessä jo pitemmän aikaa. Sanaan varsinainen suhtautuminen ei ole muuttunut, mutta olen alkanut käyttää sanaa Kaaos eri tavalla ja ajattelen kyseistä sanaa eri tavalla. Sana ei ehkä ole selvimpänä jokaisessa postauksessa, mutta koen kaaoksen konkretisoituneen suurimmassa osassa julkaisuja.

Tästä koko työstä opin katsomaan asioita kiintoisista kulmista, sekä omista kirjoituksistani, että muiden upeista postauksista. Pakko sanoa, että kyllä tuntuu hyvältä, kun voi kaaoksen laskea mielestään.

Ammuttu Appelsiini

Mikael Niemen kirjoittama Aivot Pellolle, on kuvaus kuusitoistavuotiaan pojan teiniangstisesta elämänvaiheesta. Anonyyminä minäkertojana kirjoitettu opus on omalla tavallaan kaunis, vaikkakin kirjoitettu masentavaan sävyyn ja vastaavin aihein. Kieli on nykyaikaista ja rikasta, eikä yksityiskohtien selostamisessa ole säästelty. Erittäin takertuva seikka kirjassa oli lukuotsikon vaihtuminen alinomaan. Missä ensimmäisessä luvussa sivun ylälaidassa seisoi se tyypillisen tympeä Luku 1 kirjan loppuun edetessä teksti oli muuttunut luukun, luikun, luukurkun ja luukadon, ynnä muiden vastaavien muunnosten kautta viimeisiksi viideksi monoliitiksi.

Niemen ikuistama tarina teinin "Uudelleensyntymisen" jälkeisestä elämästä on samaan aikaan synkkä, humoristinen ja ehkä jopa hiukan filosofinen. Kirja alkaa mukavasti asetelmasta, jossa päähenkilö on rakastunut sattumalta koulun hyvännäköisimpään tyttöön. Ohjeistuksena kertoja antaa:

"Ensinnäkin, älä rakastu.
Entä jos kuitenkin rakastut? Älä koskaan valitse koulun hyvännäköisintä tyttöä.
Entä jos kuitenkin rakastut juuri koulun hyännäköisimpään tyttöön? Siinä tapauksessa voit katsoa olevasi mielisairas. Yritä parantua. Älä ajattele häntä enää koskaan."

Vaikka Aivot Pellolle onkin alunperin julkaistu ruotsiksi nimellä Skjut apelsinen vuonna 2010, käännettiin se jo seuraavana vuonna suomen kielelle. Kokonaisuutena kirja oli ajatusmaailmaa laajentava kokemus, joka voi olla lukemisen arvoinen. Suositellakin voisi niille joita kiinnostaa synkän todellisuuden laajentaminen surrealististen kuvailujen siivittämänä.

8/10

A/N: Syvimmät pahoitteluni kaikille. Syystä tai toisesta tämä ei julkaistunut, silloin kun sen alun perin kirjoitin. Nyt postasin sitten. Tosiaan pahoittelen.

Ei aamusella tiedä, kuinka lystiä kirjalla on...

Edgar istui puiston penkillä ja mietti edellisyön tapahtumia. Hän käänsi katseensa vierellään lojuvaan siniseen, kultakoristeltuun kirjaan ja kylmät väreet kulkivat hänen kehonsa läpi. Kyseinen kirja oli sekoittanut edellisen päivän ja huurustanut tapahtumat kyseiseltä ajalta. Edgar kuuli etäisesti palosireenin loittonevan äänen. Tuuli puhalsi hupun hänen päältään ja siinä hetkessä kaikki tapahtunut tulvi jälleen hänen mieleensä.

Opettaja oli antanut tehtäväksi lukea jonkin kirjan ja kirjoittaa siitä 500-sanaisen raportin. Edgar etsi kaupungin antikvaariselta alueelta luettavaa kirjaa. Kirjadivareissa oli paljon kiinnostavia opuksia, mutta yksi, joka herätti Edgarin erityisen huomion, oli eräs vanhan näköinen sinikantinen kirja, jonka kulmaukset oli koristeltu kullalla. Kirja oli noin neljä senttimetriä kannesta kanteen. Antikvariaatin myyjä hymyili ja pyyhkäisi pari kertaa pyöreitä silmälasejaan, Edgarin asettaessa kirjan tiskille. "Se tekisi viisi euroa." Vanha mies hymyili harmaiden viiksiensä alta, kun Edgar ojensi hänelle rypistyneen viiden euron setelin. "Tule toki uudestaan, jos vanha kirjallisuus kiinnostaa!" Myyjä huikkasi Edgarin perään tämän lähtiessä.

Edgar käveli bussipysäkille antikvariaattialueen laidalla ja jäi siihen odottamaan tarvittavaa kulkuneuvoa. Odotellessaan Edgar kaivoi ostamansa kirjan repustaan ja tutkaili sitä lähemmin. Opuksen sininen kuvioimaton nahkakansi oli karhea ja mitäänsanomaton. Kultaiset reunukset kiinnittivät Edgarissa suuremman mielenkiinnon. Edgar ei ehtint tutkia ostostaan tarkemmin, ennen kuin bussi pysähtyi pysäkille ottamaan hänet kyytiin, jättäen samalla kaksi-kolme matkustajaa kyydistään. Edgar nousi joukkoliikennevälineeseen ja istui bussin takaosaan yhdelle sen pehmeistä tuoleista.

Tuskin varttituntia myöhemmin Edgar laskeutui bussin kyydistä jatkaen matkaansa jalan. Tuskin kilometrin kävelymatkan päästä Edgar astui kotiovestaan sisään. "Haloo?" Edgarin ääni kaikui akustisessa välitilassa. Kun vastausta ei kuulunut Edgar astui sisään ovesta, huomatakseen lapun keittiötasolla. "Olemme illan poissa. Jääkaapissa on ruoka-aineksia." Edgar luki epätasaisella käsialalla post-it lapulle kirjoitetun viestin ääneen ja rypisti paperin taskuunsa. Edgar jatkoi matkaansa keittiöön ja avasi jääkaapin oven. "Vai ruokaa. No, onhan minun jo hiukan nälkä." Syötyään Edgar istui mukavasti olohuoneen ruskealle nahkasohvalle ja avasi ostamansa kirjan.

Edgarille selvisi pian, että kirja oli rikosromaani. Sellainen tyypillinen juttu, että rikos tehdään, poliisi tulee paikalle, mutta on kyvytön. Sitten paikalle saapu joku salapoliisi, joka sitten pitkällisen prosessin jälkeen paljastaa rikoksen tekijän, joka on viekkaasti peittänyt häneen johtavia mahdollisia todisteita. Luettuaan noin sata sivua Edgar huomasi, että kirja olikin kokoelmateos. Jonkun vanhan kirjailijan parhaat rikostarinat. Edgar päätti ensimmäisen luettuaan lopettaa siltä illalta. Hän nousi sohvalta, meni keittiöön juomaan lasin vettä ja paineli suoraa päätä sänkyyn.

Vielä sängyssä maatessaan Edgar toisti kirjan tapahtumia mielessään. Johonkin rikkaaseen kartanoon oli murtauduttu toisen kerroksen ikkunan kautta sisään olohuoneeseen, talosta oli viety kaikki pieni arvometalli, joka oli kätketty kirjaksi naamioidun rasian sisään. Varas oli mennessään kytkenyt valokatkaisiaan räjähteen ja paennut ikkunan kautta äänettömästi. Edgar käänsi kylkeään ja sulki silmänsä vajoten pian syvään uneen.

Herätessään Edgar pälyili ympärilleen. "Mitä ihmettä!?" Edgar huusi ja ponkaisi jaloilleen puiston penkiltä. Kun hän katsoi itseään, Edgar oli täysissä pukeissa ja oli ilmeisesti ollut kotinsa läheisen puiston penkillä nukkumassa, sininen kirja päänsä alla. Edgar kurkotti kirjaa kohti ja tarttui siihen varovasti. Hän avasi opuksen ja katsoi sen sisään, huomatakseen kirjan myöhempien sivujen olevan oikeasti rasia, joka oli täytetty hopeisilla ja kultaisilla pienesineillä. Edgar mietti hetken, miten hän ei ollut huomannut niitä ja oli menossa kotiin, mutta havahtui pian muistoon kirjan tapahtumista. Hän pälyili nopeasti ympärilleen ja melkein kiljaisi nähdessään puiston toisella laidalla kartanon, jonka ympärille oli levittäytynyt poliiseja ja vähän muitakin ihmisiä. Edgarin pahat aavistukset vahvistuivat entisestään, mutta hän tarvitsisi vielä yhden merkin, ollakseen täysin varma.

Kun räjähdys kantautui edgarin korviin, hän ei edes nytkähtänyt. Kaikki oli nähty. Edgar lysähti penkille ja laski kirjan käsistään viereensä. Hän kuuli palosireenin äänen. Tuuli puhalsi hupun hänen päältään. Edgar nousi ylös, kaatoi arvotavarat kirjasta toiseen hanskaansa, jätti mustan nahkahanskan penkille kirjan päälle ja käveli pois. Hän värisi vielä kerran ajatukselle tuosta kaaosta kylväneestä kirjasta.

Viimeisen Fanasian Alku

Amerikkalainen Final Fantasyn ensijulkaisun kansikuva

"The world lies shrouded in darkness. The winds die... The seas rage... The earth decays... But the people believe in a prophecy, patiently awaiting it's fulfillment. 'When darkness veils the world, four warriors of light shall come.' After a long journey four young travelers did finally appear. And in the hand of each one was clutched a crystal..."

Noilla sanoilla alkaa historian yhden suosituimman roolipelisarjan ensimmäinen osa, joka julkaisuvuonna 1987 tunnettiin vain nimellä Final Fantasy.

Peli alkaa siitä, kun neljä nuorta soturia päätyy Cornelia nimiseen kaupunkiin, jossa joukkoa pällistellään ja pyydetään menemään Kuninkaan puheille. Kuningas kertoo seurueelle, että he ovat profetiassa mainitut neljä 'Valon soturia', joiden on ennustettu pelastavan maailma sen kaoottisesta tilasta. Ensimmäisenä hallitsija pyytää seuruetta lähtemään pohjoiseen pelastamaan ex-sotilas Garlandin vangitsemaa tytärtään.

Nelikko kukistaa Garlandin, pelastaa prinsessan ja palaa Corneliaan, jossa Kuningas antaa suurimman kiitoksensa ja vakuutensa, että pelaajan ohjaamat neljä soturia ovat todella ennustuksessa mainittu joukko. Viimeisenä kuningas pyytää, että kyseiset henkilöt lähtisivät toteuttamaan ennustusta, eli herättämään neljä kristallia (Maa, Tuli, Vesi ja Tuuli) ja pelastamaan maailman nopeutuvalla tahdilla lähestyvältä kaaokselta. Niinpä neljä Valon Soturia suuntaavat kohti Pravokan kaupunkia ja jännittäviä seikkailuja.

Tuosta siis lähdetään liikkeelle tässä seikkailun ja hiukan kanelinmakuisen pelin matkassa. Peli on erittäin juoni ja sisältörikas, mutta voi jättää pelaajan joskus hiukan ulapalle (paikoittain kirjaimellisesti), jos tämä ei seuraa puuduttavan pitkäkestoista dialogia jatkuvasti.

Pääosin Final Fantasyn sisältö koostuu siitä, että pelaaja menee kaupunkiin, jota vaivaa ongelma, jonka pelaaja voi korjata menemällä paikasta A, hakemaan jotakin paikasta B ja palauttamalla sen paikkaan A, jottan pääsisi jatkamaan matkaansa paikkaan C, jossa sama tapahtumaketju jatkuu paikoilla D, E, F ja niin edespäin.

Peliä värittää monenlainen maasto ja jokaiselle sarjan pelaajalle tutut satunnaiskohtaamiset. Taistelumekaniikka on vuoropohjainen ja simppeli: astut taisteluun, valitset yksi kerrallaan listasta hyökkäystavan ja hyökkäyksen kohteen ja hutkit itsesi voittoon, ennen kuin voit jatkaa matkaa.

Viimeisen fantasian historiassa ensimmäinen peli on julkaistu kolmeen otteeseen: alun perin vuonna 1987, toisen kerran Final Fantasy: Dawn of Souls uusinnassa (2004)ja kolmannen kerran vuonna 2007 Final Fantasyn kahdennettakymmenettä syntymäpäivää juhlistaen. Joka versiossa pelin ulkonäkö ja ohjelmointi ovat parantuneet ja uusia vapaaehtoisia pikkuhaasteita on lisätty.

Kaiken kaikkiaan Final Fantasy on taidokas pelisarjan aloittaja, joka on kartattomuudestaan ja reittiohjeiden puuttumisesta huolimatta pelattava, eikä turhan pitkäkestoinen peli. Vaikka luoliin eksyisi joskus se ei haittaa, eikä mikään voi loppupeleissä estää sinua ja ystäviäsi. Ei edes noin joka neljäs askel hyökkäävät viholliset...

8½/10

Esimerkillisyyttä

Max Ernstin taideteos Ocell de foc on inspiroiva surrealismin näyte, joka kertoo joillekkin enemmän, kuin toisille. Itse tykästyin tähän teokseen juuri sen sekavaan ulkonäköön ja värikkyyteen, joka saa sen näyttämään mukavan, miten sen sanoisi? kaoottiselta!


Teosta vähän analysoidakseni, siinä kimeraattisen olennon osasista luulen tunnistavani oikean jalan kavioksi ja vasemman imukupilliseksi lonkeromaiseksi ulokkeeksi. Kiinnostavaa kuvassa on se yksityiskohta, että siinä missä osa olennosta näyttää koostuvan eläimellisistä paloista, suuri osa siitä näyttää enemmän vaatetukselta, kuin pelkiltä raajoilta.

Vielä kiinnostavamman maalauksesta tekee kuvakulman ja taustan luoma vaikutelma, että olento olisi valtavan kokoinen (katsoessa taivaanrantaa), tai ettei se olisi ihmistä suurempi, vastaavasti taivasta sen takana katsoen.

Näin loppuun sitten taas sanon, että kommentoida saa ja se on kaikkien mielestä kivaa. Ensi kerralla jotakin aivan muuta...

{Uudelleenjulkaisu, koska kuva ei toiminut. Pitäisi olla korjattu}

Deus iratus

mikä minä olen?

lienenkö pudonnut vesilasi,

tiskaamattomat astiat pöydällä,

kaatunut kirjapino

vai vain puhtaasti kaaos?

Ja mitä se kaaos on?

Missä sitä on

ja miksi sitä on?

Kunpa vain tietäisi vastauksen.

Mutta ainahan voi miettiä,

millainen olemus kaaoksella on?

Onko se aina,

vai ilmestyykö se vain jostakin?

Voiko sitä ymmärtää?

Voiko sitä tutkia?

Onko se oleellista,

Vai ainoastaan vihainen jumala?

Kiitos huomiostanne naiset ja herrat, tässä oli tällä kertaa kaikki. Palautteenne ja kysymyksenne ovat arvostettuja ja olette vapaita jättämään kommentteja niille osoitettuun osastoon. Ensi kerralla jotakin aivan muuta...

Siitä se alkoi...

Sana kaaos juontuu muinaiskreikan sanasta Χάος jolla tarkoitetaan epäjärjestystä ja sekasortoa.  Kaaoksella voidaan tarkoittaa myös kaikkeuden muodostumista edeltävää tilaa, jossa kappaleet törmäilivät keskenään, ennen kuin pysähtyivät ja loivat Kosmoksen, maailmankaikkeuden jossa me nyt elämme. Mutta sepä ei tarkoittanut, että kaaos olisi kadonnut...

Kaaos on ollut aina läsnä tuntemassamme maailmankaikkeudessa, eikä siitä ikinä päästä eroon. Voisipa jopa sanoa, että se on kaiken hyvän ja pahan (pinnalisesta näkökulmasta enimmäkseen jälkimmäisen), alku ja juuri. Kaaosta ovat lukuisat tapahtumat, jotka ovat tärkeitä maailmamme ja yhteiskuntamme kehitykselle. Ensimmäisenä alkuräjähdyksessä ja sitä seuraavissa planetaarisissa yhteentörmäyksissä, joissa syntyivät kaiken muunkin avaruudessa kelluvan lisäksi meidän aurinkomme, sitä kiertävät planeetat ja niitä kiertävät kuut.

Meidän planeetallamme kaaos on vaikuttanut eliö- ja yhteiskunnan historiaan karsien Telluksen eläinkannasta lukemattomia yksilöitä ja jopa lukuisia lajeja maan päältä tulivuorenpurkausten ja iskeytyvien meteorien muodossa. Yhteiskuntaan vaikuttaneita tempauksia ovat suurin osa ihmisten rahan- ja/tai kunnianhimon tai vain hulluuden aiheuttamia sotia, massamurhia ja muita kohua, hämmennystä ja sekasortoa tuottaneita tapahtumia.

Mutta nuo edeltävät olivat vain esimerkkejä suuresta kaaoksesta. Arkipäiväistä elämää ajatellen kaaosta on kaikkialla kaikenkokoisissa muodoissa. Yksi pieni esimerkki on sotkuinen huone. Huone täynnä tavaroita, jotka eivät vain ole omilla paikoillaan. Vaihtoehtoisesti pientä kaaosta ovat tiskaamattomat lautaset, lasit ja aterimet, petaamaton sänky ja paljon muuta! Mitä yritän tällä sanoa on se, että lukemattoman moni asia voidaan luokitella kaaokseksi tai kaoottiseksi.


Tässä se taisi olla tältä erää. Jättäkää kommenttia, kysymyksiä, mielipiteitä tai muuta kommentteihin. Ensi kerralla jotakin aivan muuta...