...Ja tähän se loppuu

Jo pian ensimmäisen julkaisuni jälkeen osasin aavistaa, että blogistani tulisi ainakin nimensä mukainen. Ei siinä sinänsä valittamista, että teemana kaaos on ollut huomattavan läheinen, etenkin näin kouluvuoden ehtoota kohden. Koko blogin kirjoittaminen on ollut mukavaa, mutta joskus hiukan pakkopullan tuntuista, kun inspistä ei vaan ollut. Työ on myös onnistunut suhteellisen hyvin, ainakin omalla mittapuullani. Olen jopa huomannut kehittyväni, etenkin arvostelujen ja pohdintojen kirjoittamisessa, joista kumpikaan ei tosiaankaan ole omaa alaani.

Blogimuotoinen päättötyö on tuntunut kiintoisalta kokeilulta, joka voi toimia jatkossa seuraavillekkin luokille. Jos työ ei olisi ollut blogin muodossa olisi työni varmaan ollut vielä köykäisemmän näköistä kuin tämä. Ja itse olen huomannut ihmisten blogien näyttävän vain toinen toistaan persoonallisemmilta, joka oli todellisen upeaa.

Omista postauksistani suurin onnistuminen on ehkä pikku tarinani. Muistatteko sen jossa on Edgar ja se kirja? Siinä on jotain josta minä itse pidän. Varmaankin tietynlainen kieli. Niin se. Isoimpana floppina näen kuvan tulkinnan. Ei tosiaan minun juttuni tuollainen. Ja tuo kyseinen näyttää vain vajaalta.

Kaaos... Se sana, joka vaan putkahti mieleeni juuri ennen blogien kirjoittamisen aloittamista on nyt pyörinyt meikäpojan mielessä jo pitemmän aikaa. Sanaan varsinainen suhtautuminen ei ole muuttunut, mutta olen alkanut käyttää sanaa Kaaos eri tavalla ja ajattelen kyseistä sanaa eri tavalla. Sana ei ehkä ole selvimpänä jokaisessa postauksessa, mutta koen kaaoksen konkretisoituneen suurimmassa osassa julkaisuja.

Tästä koko työstä opin katsomaan asioita kiintoisista kulmista, sekä omista kirjoituksistani, että muiden upeista postauksista. Pakko sanoa, että kyllä tuntuu hyvältä, kun voi kaaoksen laskea mielestään.