tiistai 23. elokuuta 2011

Siitä se alkoi...

Sana kaaos juontuu muinaiskreikan sanasta Χάος jolla tarkoitetaan epäjärjestystä ja sekasortoa.  Kaaoksella voidaan tarkoittaa myös kaikkeuden muodostumista edeltävää tilaa, jossa kappaleet törmäilivät keskenään, ennen kuin pysähtyivät ja loivat Kosmoksen, maailmankaikkeuden jossa me nyt elämme. Mutta sepä ei tarkoittanut, että kaaos olisi kadonnut...

Kaaos on ollut aina läsnä tuntemassamme maailmankaikkeudessa, eikä siitä ikinä päästä eroon. Voisipa jopa sanoa, että se on kaiken hyvän ja pahan (pinnalisesta näkökulmasta enimmäkseen jälkimmäisen), alku ja juuri. Kaaosta ovat lukuisat tapahtumat, jotka ovat tärkeitä maailmamme ja yhteiskuntamme kehitykselle. Ensimmäisenä alkuräjähdyksessä ja sitä seuraavissa planetaarisissa yhteentörmäyksissä, joissa syntyivät kaiken muunkin avaruudessa kelluvan lisäksi meidän aurinkomme, sitä kiertävät planeetat ja niitä kiertävät kuut.

Meidän planeetallamme kaaos on vaikuttanut eliö- ja yhteiskunnan historiaan karsien Telluksen eläinkannasta lukemattomia yksilöitä ja jopa lukuisia lajeja maan päältä tulivuorenpurkausten ja iskeytyvien meteorien muodossa. Yhteiskuntaan vaikuttaneita tempauksia ovat suurin osa ihmisten rahan- ja/tai kunnianhimon tai vain hulluuden aiheuttamia sotia, massamurhia ja muita kohua, hämmennystä ja sekasortoa tuottaneita tapahtumia.

Mutta nuo edeltävät olivat vain esimerkkejä suuresta kaaoksesta. Arkipäiväistä elämää ajatellen kaaosta on kaikkialla kaikenkokoisissa muodoissa. Yksi pieni esimerkki on sotkuinen huone. Huone täynnä tavaroita, jotka eivät vain ole omilla paikoillaan. Vaihtoehtoisesti pientä kaaosta ovat tiskaamattomat lautaset, lasit ja aterimet, petaamaton sänky ja paljon muuta! Mitä yritän tällä sanoa on se, että lukemattoman moni asia voidaan luokitella kaaokseksi tai kaoottiseksi.


Tässä se taisi olla tältä erää. Jättäkää kommenttia, kysymyksiä, mielipiteitä tai muuta kommentteihin. Ensi kerralla jotakin aivan muuta...