...Ja tähän se loppuu

Jo pian ensimmäisen julkaisuni jälkeen osasin aavistaa, että blogistani tulisi ainakin nimensä mukainen. Ei siinä sinänsä valittamista, että teemana kaaos on ollut huomattavan läheinen, etenkin näin kouluvuoden ehtoota kohden. Koko blogin kirjoittaminen on ollut mukavaa, mutta joskus hiukan pakkopullan tuntuista, kun inspistä ei vaan ollut. Työ on myös onnistunut suhteellisen hyvin, ainakin omalla mittapuullani. Olen jopa huomannut kehittyväni, etenkin arvostelujen ja pohdintojen kirjoittamisessa, joista kumpikaan ei tosiaankaan ole omaa alaani.

Blogimuotoinen päättötyö on tuntunut kiintoisalta kokeilulta, joka voi toimia jatkossa seuraavillekkin luokille. Jos työ ei olisi ollut blogin muodossa olisi työni varmaan ollut vielä köykäisemmän näköistä kuin tämä. Ja itse olen huomannut ihmisten blogien näyttävän vain toinen toistaan persoonallisemmilta, joka oli todellisen upeaa.

Omista postauksistani suurin onnistuminen on ehkä pikku tarinani. Muistatteko sen jossa on Edgar ja se kirja? Siinä on jotain josta minä itse pidän. Varmaankin tietynlainen kieli. Niin se. Isoimpana floppina näen kuvan tulkinnan. Ei tosiaan minun juttuni tuollainen. Ja tuo kyseinen näyttää vain vajaalta.

Kaaos... Se sana, joka vaan putkahti mieleeni juuri ennen blogien kirjoittamisen aloittamista on nyt pyörinyt meikäpojan mielessä jo pitemmän aikaa. Sanaan varsinainen suhtautuminen ei ole muuttunut, mutta olen alkanut käyttää sanaa Kaaos eri tavalla ja ajattelen kyseistä sanaa eri tavalla. Sana ei ehkä ole selvimpänä jokaisessa postauksessa, mutta koen kaaoksen konkretisoituneen suurimmassa osassa julkaisuja.

Tästä koko työstä opin katsomaan asioita kiintoisista kulmista, sekä omista kirjoituksistani, että muiden upeista postauksista. Pakko sanoa, että kyllä tuntuu hyvältä, kun voi kaaoksen laskea mielestään.

Ammuttu Appelsiini

Mikael Niemen kirjoittama Aivot Pellolle, on kuvaus kuusitoistavuotiaan pojan teiniangstisesta elämänvaiheesta. Anonyyminä minäkertojana kirjoitettu opus on omalla tavallaan kaunis, vaikkakin kirjoitettu masentavaan sävyyn ja vastaavin aihein. Kieli on nykyaikaista ja rikasta, eikä yksityiskohtien selostamisessa ole säästelty. Erittäin takertuva seikka kirjassa oli lukuotsikon vaihtuminen alinomaan. Missä ensimmäisessä luvussa sivun ylälaidassa seisoi se tyypillisen tympeä Luku 1 kirjan loppuun edetessä teksti oli muuttunut luukun, luikun, luukurkun ja luukadon, ynnä muiden vastaavien muunnosten kautta viimeisiksi viideksi monoliitiksi.

Niemen ikuistama tarina teinin "Uudelleensyntymisen" jälkeisestä elämästä on samaan aikaan synkkä, humoristinen ja ehkä jopa hiukan filosofinen. Kirja alkaa mukavasti asetelmasta, jossa päähenkilö on rakastunut sattumalta koulun hyvännäköisimpään tyttöön. Ohjeistuksena kertoja antaa:

"Ensinnäkin, älä rakastu.
Entä jos kuitenkin rakastut? Älä koskaan valitse koulun hyvännäköisintä tyttöä.
Entä jos kuitenkin rakastut juuri koulun hyännäköisimpään tyttöön? Siinä tapauksessa voit katsoa olevasi mielisairas. Yritä parantua. Älä ajattele häntä enää koskaan."

Vaikka Aivot Pellolle onkin alunperin julkaistu ruotsiksi nimellä Skjut apelsinen vuonna 2010, käännettiin se jo seuraavana vuonna suomen kielelle. Kokonaisuutena kirja oli ajatusmaailmaa laajentava kokemus, joka voi olla lukemisen arvoinen. Suositellakin voisi niille joita kiinnostaa synkän todellisuuden laajentaminen surrealististen kuvailujen siivittämänä.

8/10

A/N: Syvimmät pahoitteluni kaikille. Syystä tai toisesta tämä ei julkaistunut, silloin kun sen alun perin kirjoitin. Nyt postasin sitten. Tosiaan pahoittelen.

Ei aamusella tiedä, kuinka lystiä kirjalla on...

Edgar istui puiston penkillä ja mietti edellisyön tapahtumia. Hän käänsi katseensa vierellään lojuvaan siniseen, kultakoristeltuun kirjaan ja kylmät väreet kulkivat hänen kehonsa läpi. Kyseinen kirja oli sekoittanut edellisen päivän ja huurustanut tapahtumat kyseiseltä ajalta. Edgar kuuli etäisesti palosireenin loittonevan äänen. Tuuli puhalsi hupun hänen päältään ja siinä hetkessä kaikki tapahtunut tulvi jälleen hänen mieleensä.

Opettaja oli antanut tehtäväksi lukea jonkin kirjan ja kirjoittaa siitä 500-sanaisen raportin. Edgar etsi kaupungin antikvaariselta alueelta luettavaa kirjaa. Kirjadivareissa oli paljon kiinnostavia opuksia, mutta yksi, joka herätti Edgarin erityisen huomion, oli eräs vanhan näköinen sinikantinen kirja, jonka kulmaukset oli koristeltu kullalla. Kirja oli noin neljä senttimetriä kannesta kanteen. Antikvariaatin myyjä hymyili ja pyyhkäisi pari kertaa pyöreitä silmälasejaan, Edgarin asettaessa kirjan tiskille. "Se tekisi viisi euroa." Vanha mies hymyili harmaiden viiksiensä alta, kun Edgar ojensi hänelle rypistyneen viiden euron setelin. "Tule toki uudestaan, jos vanha kirjallisuus kiinnostaa!" Myyjä huikkasi Edgarin perään tämän lähtiessä.

Edgar käveli bussipysäkille antikvariaattialueen laidalla ja jäi siihen odottamaan tarvittavaa kulkuneuvoa. Odotellessaan Edgar kaivoi ostamansa kirjan repustaan ja tutkaili sitä lähemmin. Opuksen sininen kuvioimaton nahkakansi oli karhea ja mitäänsanomaton. Kultaiset reunukset kiinnittivät Edgarissa suuremman mielenkiinnon. Edgar ei ehtint tutkia ostostaan tarkemmin, ennen kuin bussi pysähtyi pysäkille ottamaan hänet kyytiin, jättäen samalla kaksi-kolme matkustajaa kyydistään. Edgar nousi joukkoliikennevälineeseen ja istui bussin takaosaan yhdelle sen pehmeistä tuoleista.

Tuskin varttituntia myöhemmin Edgar laskeutui bussin kyydistä jatkaen matkaansa jalan. Tuskin kilometrin kävelymatkan päästä Edgar astui kotiovestaan sisään. "Haloo?" Edgarin ääni kaikui akustisessa välitilassa. Kun vastausta ei kuulunut Edgar astui sisään ovesta, huomatakseen lapun keittiötasolla. "Olemme illan poissa. Jääkaapissa on ruoka-aineksia." Edgar luki epätasaisella käsialalla post-it lapulle kirjoitetun viestin ääneen ja rypisti paperin taskuunsa. Edgar jatkoi matkaansa keittiöön ja avasi jääkaapin oven. "Vai ruokaa. No, onhan minun jo hiukan nälkä." Syötyään Edgar istui mukavasti olohuoneen ruskealle nahkasohvalle ja avasi ostamansa kirjan.

Edgarille selvisi pian, että kirja oli rikosromaani. Sellainen tyypillinen juttu, että rikos tehdään, poliisi tulee paikalle, mutta on kyvytön. Sitten paikalle saapu joku salapoliisi, joka sitten pitkällisen prosessin jälkeen paljastaa rikoksen tekijän, joka on viekkaasti peittänyt häneen johtavia mahdollisia todisteita. Luettuaan noin sata sivua Edgar huomasi, että kirja olikin kokoelmateos. Jonkun vanhan kirjailijan parhaat rikostarinat. Edgar päätti ensimmäisen luettuaan lopettaa siltä illalta. Hän nousi sohvalta, meni keittiöön juomaan lasin vettä ja paineli suoraa päätä sänkyyn.

Vielä sängyssä maatessaan Edgar toisti kirjan tapahtumia mielessään. Johonkin rikkaaseen kartanoon oli murtauduttu toisen kerroksen ikkunan kautta sisään olohuoneeseen, talosta oli viety kaikki pieni arvometalli, joka oli kätketty kirjaksi naamioidun rasian sisään. Varas oli mennessään kytkenyt valokatkaisiaan räjähteen ja paennut ikkunan kautta äänettömästi. Edgar käänsi kylkeään ja sulki silmänsä vajoten pian syvään uneen.

Herätessään Edgar pälyili ympärilleen. "Mitä ihmettä!?" Edgar huusi ja ponkaisi jaloilleen puiston penkiltä. Kun hän katsoi itseään, Edgar oli täysissä pukeissa ja oli ilmeisesti ollut kotinsa läheisen puiston penkillä nukkumassa, sininen kirja päänsä alla. Edgar kurkotti kirjaa kohti ja tarttui siihen varovasti. Hän avasi opuksen ja katsoi sen sisään, huomatakseen kirjan myöhempien sivujen olevan oikeasti rasia, joka oli täytetty hopeisilla ja kultaisilla pienesineillä. Edgar mietti hetken, miten hän ei ollut huomannut niitä ja oli menossa kotiin, mutta havahtui pian muistoon kirjan tapahtumista. Hän pälyili nopeasti ympärilleen ja melkein kiljaisi nähdessään puiston toisella laidalla kartanon, jonka ympärille oli levittäytynyt poliiseja ja vähän muitakin ihmisiä. Edgarin pahat aavistukset vahvistuivat entisestään, mutta hän tarvitsisi vielä yhden merkin, ollakseen täysin varma.

Kun räjähdys kantautui edgarin korviin, hän ei edes nytkähtänyt. Kaikki oli nähty. Edgar lysähti penkille ja laski kirjan käsistään viereensä. Hän kuuli palosireenin äänen. Tuuli puhalsi hupun hänen päältään. Edgar nousi ylös, kaatoi arvotavarat kirjasta toiseen hanskaansa, jätti mustan nahkahanskan penkille kirjan päälle ja käveli pois. Hän värisi vielä kerran ajatukselle tuosta kaaosta kylväneestä kirjasta.