Sana kaaos juontuu muinaiskreikan sanasta Χάος jolla tarkoitetaan epäjärjestystä ja sekasortoa. Kaaoksella voidaan tarkoittaa myös kaikkeuden muodostumista edeltävää tilaa, jossa kappaleet törmäilivät keskenään, ennen kuin pysähtyivät ja loivat Kosmoksen, maailmankaikkeuden jossa me nyt elämme. Mutta sepä ei tarkoittanut, että kaaos olisi kadonnut...
Kaaos on ollut aina läsnä tuntemassamme maailmankaikkeudessa, eikä siitä ikinä päästä eroon. Voisipa jopa sanoa, että se on kaiken hyvän ja pahan (pinnalisesta näkökulmasta enimmäkseen jälkimmäisen), alku ja juuri. Kaaosta ovat lukuisat tapahtumat, jotka ovat tärkeitä maailmamme ja yhteiskuntamme kehitykselle. Ensimmäisenä alkuräjähdyksessä ja sitä seuraavissa planetaarisissa yhteentörmäyksissä, joissa syntyivät kaiken muunkin avaruudessa kelluvan lisäksi meidän aurinkomme, sitä kiertävät planeetat ja niitä kiertävät kuut.
Meidän planeetallamme kaaos on vaikuttanut eliö- ja yhteiskunnan historiaan karsien Telluksen eläinkannasta lukemattomia yksilöitä ja jopa lukuisia lajeja maan päältä tulivuorenpurkausten ja iskeytyvien meteorien muodossa. Yhteiskuntaan vaikuttaneita tempauksia ovat suurin osa ihmisten rahan- ja/tai kunnianhimon tai vain hulluuden aiheuttamia sotia, massamurhia ja muita kohua, hämmennystä ja sekasortoa tuottaneita tapahtumia.
Mutta nuo edeltävät olivat vain esimerkkejä suuresta kaaoksesta. Arkipäiväistä elämää ajatellen kaaosta on kaikkialla kaikenkokoisissa muodoissa. Yksi pieni esimerkki on sotkuinen huone. Huone täynnä tavaroita, jotka eivät vain ole omilla paikoillaan. Vaihtoehtoisesti pientä kaaosta ovat tiskaamattomat lautaset, lasit ja aterimet, petaamaton sänky ja paljon muuta! Mitä yritän tällä sanoa on se, että lukemattoman moni asia voidaan luokitella kaaokseksi tai kaoottiseksi.
Tässä se taisi olla tältä erää. Jättäkää kommenttia, kysymyksiä, mielipiteitä tai muuta kommentteihin. Ensi kerralla jotakin aivan muuta...

Elias sun sana on tosi omaperäinen ja mielenkiintoinen!! :) tää johdantokin oli hyvä, vaikka siinä olikin paljon tiedettä... :P :D
VastaaPoistaMä oon Helmin kanssa samaa mieltä et sun sana on tosi jännä ja siit varmaan saa mielenkiintosia juttuja! :) Sä oisit tässä tekstissä voinu tuoda esille omiakin mielipiteitäs kaaoksesta, olisin halunnu niitä tietää. :P Mut muuten hyvä johdanto!:)
VastaaPoistaMoi Elias!
VastaaPoistaHyvä ja persoonallinen sananvalinta!
Kiitos ensimmäisestä tekstistäsi. Annan tällä kertaa kaikille palautetta kysymysten ja vastausten avulla.
Toistatko itseäsi? Et. Teksti on hyvin rakennettu ja selkeä kokonaisuus.
Selitteletkö turhia? Ehkä hieman.
Pohditko asiaa riittävän monelta kantilta? :) Hyvä, että pohdit aihetta myös arjen kaaoksen näkökulmasta.
Pysähdytätkö lukijan vetävällä aloituksella?
Aloitus on pätevä, mutta ei kovin vetävä.
Onko lopetus mietitty? :) Hyvä, että otit kontaktia lukijoihin. Olisin kaivannut tekstiin vielä perusteluja sananvalinnallesi. Se olisi esimerkiksi sopinut loppuun.
Erottuuko jokaisen kappaleen pääajatus selkeästi? :)
Onko asiat esitetty johdonmukaisessa järjestyksessä? :)
Onko kieli sujuvaa ja elävää? :)
Onko kieli täsmällistä? Pääosin.
Onko kieli virheetöntä? :)
Seuraavaa kierrosta innolla odottaen
Leena